Peikkolan Remuaja, k. 30.8.2019

Estevahvistusta kaivattiin ja sitä myös saatiin. Kyllähän se tosiaan hyppää ja hyppelisi mielellään vaikka paikallaan. Remulla tuntuu olevan jatkuvasti liikaa energiaa, jota se käyttää milloin milläkin tavalla. Orin kasvaessa tuli mietittyä, että olisiko kannattanut jotain muuta oria käyttää emätammalle, säikyhkön ja vauhdikkaan hevosen yhdistelmä ei voi olla turhan hyvä. Jokainen hevonen on kuitenkin luonteeltaan jossain määrin rakastettava, ja niin on myös Remu.

20.6.2019 – päiväkirja kirjoittaja: omistaja

Orin leipominen kenttäratsuksi ei ollut oikein edelleenkään sujunut, ja olin tullut siihen tulokseen, ettei orilla taida olla edes rahkeita kenttäratsuksi. Se oli myös alkanut hankalaksi ja suunnittelin jo ruunaamistakin. Remu ei ollut rauhoittunut vanhemmiten, siitä oli tullut vain entistä vahvempi ja kovapäisempi käsitellä. Toistaiseksi en ollut kuitenkaan tehnyt vielä mitään asian eteen vaan jatkanut treenaamista viikko-ohjelman mukaisesti. Tänään vuorossa oli kevyttä koulutreeniä eli perusliikutus.

Remu on snadisti ärsyttävä jo alusta asti, eikä olisi millään tohtinut rauhoittua ja liikkua niin kuin pyysin. Liikuin orin kanssa puoli tuntia kolmikaarisella kiemurauralla ravissa, jossa oli tutut pysähdykset, peruutukset ja voltit kaarteissa. Työstin oria pienen ikuisuuden, ennen kuin se alkoi viimein rauhoittua ja liikkua suhteellisen nätisti. Pari kertaa jouduin komentamaan sitä hieman rumasti, sillä se ei olisi kerta kaikkiaan millään totellut pidättäviä apuja. Tämän vuoksi heitin haaveet laukkatreenistä ja päätin keskittyä ihan pelkkään ravitreeniin. Kolmikaarisella tapahtuneiden taistojen jälkeen siirryin orin kanssa uralle, jossa tein paljon siirtymisiä. Lisättyä ravia pitkillä sivuilla ja taas harjoitusravia lyhyillä sivuille tehden samalla pysähdyksen ja peruutukset sivun keskellä. Peruutukset toivat mukavasti orin takapäätä alle ja kerta kerralta Remu tuntui vähemmän etupainoiselta. Lukuisten toistojen jälkeen sainkin aika makeeta lisättyä ravia orista irti ilman, että se alkoi kaahata eteenpäin kädelle painaen.

Siirtymisten lisäksi harjoittelimme ihan normaaleja pohkeenväistöjä, jotka tuntuivatkin vaativan hiomista. Vaikka ori olikin jo rauhoittunut, ristiaskeleet eivät ottaneet sujuakseen kovin hyvin. Remu tuntui edelleen liian kiireiseltä ja sain työskennellä sen kanssa melko kauan, kunnes sain mieleiseni poikitusasteen. Pohkeenväistöjen jälkeen siirryin takaisin siirtymiin, jotka saivat toimia osana loppuverryttelyä. Tällä kertaa jätin pysähdyksen ja peruutukset pois, mutta tein sen sijaan voltit lyhyillä sivuilla. Muutama kierros molempiin suuntiin, jonka jälkeen vapaammin kevyttä ravia. Ori oli ihan mukavasti rauhoittunut ja hionnut pelleilynsä vuoksi, joten sitä oli ihan mukava ratsastaa. Toki se oli edelleen reipas ja melko vahva kädelle, mutta ainakaan se ei rynninyt etupainoisena eteenpäin vaan liikkui hyvässä tasapainossa ja rentona. Kesäfiiliksen saavuttamiseksi menin treenin jälkeen käymään orin kanssa viereisessä purossa, jossa kahluutan usein hevosiani. Remun mielestä viilentyminen teki hyvää ja ori pärski tyytyväisenä polkiessaan vettä. Viileät vesipisarat tuntuivat käsivarsillani asti ja tekivät ne minullekin hyvää.

15.2.2019 – päiväkirja kirjoittaja: omistaja

Suuret suunnitelmani Remun muuttamisesta kenttäratsuksi eivät varsinaisesti olleet edenneet. Olin tehnyt orin kanssa hurjasti töitä, mutta tuntui silti siltä, ettei sen keskittymiskyky tahtoisi riittää. Koulutreenit ovat sujuneet vaihtelevalla menestyksellä, tulos kuitenkin koko ajan parantuen. Estetreenit sujuvat tietenkin vanhalta ja innokkaalta tekijältä lennokkaasti, mutta maastoestetreenit ovat olleet hieman liiankin lennokkaita. Remu on toki peloton ja siinä mielessä hyvä kenttäratsu, mutta vauhtia sillä on hieman liikaa verrattuna siihen, kuinka hyvin orin jarrut toimivat. Olin pikkuhiljaa lisännyt vaativuustasoa orin treeneissä, sillä se todella tarvitsi väsytystä. Eilen tein kohtalaisen rankan estetreenin ja tänään olisi maastoreissun paikka. Maastoesteitä en päässyt treenaamaan, mutta tarkoitus oli päästellä kohtuullisen lujaa ja kohtuullisen rennosti.

Remu oli yllättävän rauhallinen hoitaa, ehkä eilinen treeni oli todella saanut puristettua ylimääräisen energian orista pihalle. Se sähläsi vain vähän, eikä minulla ollut mikään ruumiinosa missään vaiheessa vaarassa. Sain siis hyvällä menestyksellä ja nopeasti varustettua orin lähtökuntoon. Yksinään maastoilu on aina tylsää, joten olin taas saanut Elsan lahjottua mukaani, ratsunaan tällä kertaa Minttu. Lähdimme tallipihasta matkaan ja heti alusta asti oli selvää, että en tälläkään kertaa voinut kävellä alkukäyntejä rauhassa pitkin ohjin. Ori oli koko ajan menossa ja kaveriratsukollamme tuntui olevan jopa vaikeuksia pysytellä perässämme. Sainkin tehdä orin kanssa vähän väliä pysähdyksiä ja peruutuksia, joiden avulla toivoin saavani Remun rauhoittumaan.

Lyhyen käyntipätkän jälkeen aloimme jo ravata, eikä Remu ollut pysyä nahoissaan. Minttu sai esitellä parasta lisättyä raviaan pysytellessään Remun normaalitahdissa mukana. Saipahan tammammekin kunnolla liikuntaa. Remu ei missään vaiheessa ollut kuitenkaan lähdössä lapasesta, se vain oli tosi vauhdikas. Välillä jouduin hieman rajummin pidättämään, jotta Remu taas muistaisi sopivan tempon, mutta pääosin ori totteli pienempiäkin apuja ihan hyvin. Tutussa kohdassa Remu alkoi hieman kärsimättömästi ja lähti räjähtävään laukkaan heti kun vain annoin luvan. Itselleni tehtäväksi jäi vain pysyä hevosen selässä ja seurata matkamme etenemistä. Yllätyin kun jo lyhyen matkan jälkeen ori selvästi rauhoittui ja hidasti tempoa. Ori hidasti mielettömästä kaahottamisesta rauhalliseen peruslaukkaan, jolloin myös täysiä pinkova Minttu sai meidät kiinni. Mitä pidempään laukkasimme, sitä rennommaksi Remu muuttui. Laukkapätkän lopussa olin jo voinut päästää orille hieman ohjaa venyttämistä varten, sillä se laukkasi oikein rennosti ja mallikkaasti. Myös raviin ori siirtyi ilman vastalauseita ja jatkoi ravaamista rennolla tahdilla. Eilinen estetreeni siis oli kuin olikin tehnyt tehtävänsä.

Kotiin sainkin jo kävellä puolipitkin ohjin rauhallisen suomenhevosorin kanssa. En olisi millään reissulle lähtiessämme uskonut, että voisin niin tehdä, mutta niin vain kunnon laukkapätkä oli rauhoittanut. Remu oli jonkin verran myös hionnut reissun aikana, joten kuskasin sen suoraan talliin, jossa paketoin sen fleeceloimeen. Ori sai myös jäädä sisälle, sillä en aikonut sitä viskata pihalle märän karvan kanssa.

10.10.2018 – päiväkirja kirjoittaja: omistaja

Mullahan tunnetusti on aina liikaa visioita. Niin paljon, etten ikinä saa toteutettua niitä ensimmäisiä, kun jo mieleen putkahtaa uudet. Sen sijaan siis, että olisin keskittynyt treenaamaan uutta sukupolvea kilpakentille, päätin leipoa kaikista vanhoistakin polleista yleishevoset. Peikkolan vanha kasvatti Remu oli palautunut minulle pitkästä ylläpidosta ja saanut vietellä lomapäiviä oikeastaan koko kesän. Loistavan visioni seurauksena oli kuitenkin alettava treenata myös Remua, jotta pääsisin silläkin metsään rymyämään. Vakuutukset laitoin heti ensi töikseni kuntoon, niin itselleni kuin myös hevoselle. Remu ei tosiaan ollut tehnyt mitään viisasta pitkään aikaan, joten hieman jännittyneenä sitä kuskailin tarhasta talliin. Tai sitten Remu kuskasi minua, en ole ihan varma.

Harjasin orin ihan pikavauhtia, sillä pelkäsin varpaideni puolesta sen alkaessa stepata kärsimättömästi. Äärimmäisen nopeasti heitin sille juoksutusvyön selkään ja kapsonin päähän. En todellakaan aikonut kiivetä orin selkään ihan vielä, jotain itsesuojeluvaistoa minullakin on. Remu kuskasi taas minut kentälle, jossa yritin epätoivoisesti saada orin kulkemaan ympyrällä, jonka keskipiste olin minä. Yritys oli hyvä, toteutus ei aina niinkään. Remu syöksähteli sinne tänne, eikä aikonut asettua millään kävelemään nätisti. Aika nopeasti luovutin ja irrotin juoksutusliinan päästääkseni orin juoksemaan vapaana. Paljoa minun ei tarvinnutkaan Remua hätyyttää, kun se jo säntäsi häntä tötteröllä kentän toiseen nurkkaan. Siellä ori teki äkkipysäyksen, pomppi omituisesti paikallaan ja lähti kiitämään pukkilaukkaa takaisin kentän toiseen päätyyn. Itse pelastauduin kentän ulkopuolelle ja annoin orin liikuttaa itse itseään. Nopeasti hillitön pukkilaukka vaihtui kuitenkin rauhallisemmaksi laukaksi ja siitä vauhdikkaaksi raviksi. Ori ravaili edes takaisin lyhyttä sivua ja hirnui lähimpiin tarhoihin. Korvathan siinä metelissä meinasi mennä.

Jonkin ajan kuluttua Remu rauhoittui ja alkoi nuuskutella maata. Siinä vaiheessa menin takaisin kentälle ja nappasin orin juoksutusliinan päähän. Tällä kertaa Remu siirtyi kävelemään ympyrälle melko helposti ja käveli myös jokseenkin rauhallisesti. Ori oli hienosti jo lämmitellyt itsensä, joten käskin Remun ravata. Aluksi Remu ravasi hyvin vauhdikkaasti pää ylhäällä ja selkä notkolla, mutta alkoi pikkuhiljaa rauhoittua ja rentoutua. Kun ori ravasi rauhallisemmin, käskin sen hidastaa ja vaihdoimme suuntaa. Remu sai ravata tähänkin suuntaan useamman kierroksen, nyt jo oikein hyvätahtista ravia. Päätin vielä kokeilla onneani, ja pyysin oria nostamaan laukan. Siitäkös Remu jälleen riemastui ja siirtyi mielenkiintoiseen köyrypukkilaukkaan röhkien samalla. Ymmärrettyään kuitenkin, että pystyi laukkaamaan vain ympyrällä, rauhoittui ori melko pian ja alkoi laukata kuta kuinkin rauhallisesti. Toiseen suuntaan laukkaaminen sai tältä erää jäädä, sillä Remu puuskutti jo jonkin verran huonoa kuntoaan ja vaikutti väsyneeltä. Lopuksi tein orin kanssa joitain maasta käsin-harjoituksia, jotta voisin jatkossa välttää sen, että ori vie minua paikasta toiseen eikä toisin päin.